Annatko pelkojesi määrittää parisuhdettasi? Me pelkäämme yhä sapelihammastiikeriä, vaikka peto on kuollut sukupuuttoon. Pelon edessä meidän liskoaivomme kytkeytyvät päälle. Tämä sama vaisto on syyllinen myös parisuhteen riitoihin. Katso video, johon olen lisännyt mukaan parisuhdeharjoituksen.
Uncategorized
Ihana muutos! 29.4.2023 | Jonna Närhi, parisuhdeterapeutti, seksuaaliterapeutti, seksologi ja vuorovaikutusvalmentaja Jotta pääsemme eteenpäin ja kykenemme kehittymään, tarvitsemme muutosta. Nimittäin, mikään ei muutu, jos kaikki on kuten ennenkin. Saatamme haluta muutosta, mutta sen käytäntöön vieminen voi tuntua raskaalta, koska joudumme astumaan aivan uudelle maaperälle. Helpoin tapa tehdä haluamansa muutos, ja vauhdittaa sitä – on muuttaa …
Työssäni parisuhdeterapeuttina kohtaan jatkuvasti saman asian. Tunteemme ovat lähes aina väärässä. Tunteemme ovat seuraus, eivät syy. Mitäpä jos lähtisimme hoitamaan syytä, emmekä seurausta?
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Jonna Närhi | 26.6.2022 Yksinäisyyden dynamiikassa eletään pelkillä olettamuksilla. Kun kumpikaan ei osaa ilmaista tarpeitaan ja tunteitaan toisiaan kohtaan, niin parisuhteen alasajo on jo käynnistynyt. Ainut asia mistä saatetaan keskustella, liittyy arjen pyörittämiseen – ja arki saattaakin pyöriä hyvin. Siitä huolimatta syvempi yhteys kumppaneina puuttuu. Tuntuu, ettei toiseen pysty luottamaan, eikä toiselle …
Jonna Närhi, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti | 23.6.2022 Monelle vanhemmalle lapsiperheen loma muistuttaa enemmänkin tapahtumajärjestäjän, oppaan, ruokavastaavan ja perässäjuoksijan vakanssia, kuin sitä että itse pääsisi nauttimaan lomasta lasten kanssa. Lasten kanssa lomaillessa on jopa haastavaa muistaa, että olemme toistemme kumppanit muussakin, kuin vanhemmuudessa. Tässäpä muutama vinkki miten saat myös parisuhdeaikaa lapsiperheen loman aikana. Kun lomalle lähdetään …