
Olen yrittäjä, puhuja, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti ja seksologi. Lisäksi olen kouluttautunut mm. NLP-valmentajaksi (neurolingvistinen ohjelmointi on toimintamalli, jonka avulla muutetaan ajattelutapaa, jotta voidaan toimia eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla).
Yksi tärkeimmistä taidoistani on kyky kertoa asioista selkeästi ja inspiroivasti niin, että siitä saa konkreettisia työkaluja asioiden työstämiseen, kuin myös innostuksen niiden toteuttamiseen. Parhaassa tapauksessa työni ennaltaehkäisee suurempia ongelmia.
Hyvät kommunikaatiotaidot eivät rajoitu parisuhteeseen, vaan täysin samat lainalaisuudet ovat käytössä joka ikisessä ihmissuhteessa. Hyvät kommunikaatiotaidot ovat myös yksinkertaisempia, kuin yleensä kuvittelemme. Ihmissuhdetaidot ovat myös täysin opeteltavissa olevia asioita.